torstai 18. helmikuuta 2016

Mekon ja kaulusten ompeluvaiheet

Olin tehnyt itse mekosta niin hyvän ja tarkan prototyypin, ettei lopullisen mekon ompeleisessa tullut juurikaan ongelmia. Tätä työtä tehdessäni huomasinkin, että kunnollisen prototyypin tekeminen helpottaa työskentelyä huomattavasti. Sitä ikäänkuin tekee kaksi samaa vaatetta peräkkäin, jolloin toisen tekeminen on jo huomattavasti helpompaa. Ja jos proton tekee mukavasta kankaasta, saattaa sattumalta huomata, että on tehnyt kaksi oikein pätevää vaatetta kerralla.

Mekon ompelujärjestys oli seuraava: ompelin ensin etu- ja takakappaleen pitkittäissaumat kiinni toisiinsa, sekä olkasaumat ja taskukappaleet kiinni. Tämän jälkeen testasin minulle uutta hihankiinnitysmenetelmää. Olen aikaisemin aina kiinnittänyt hihan lopuksi, nyt kiinnitin hihan ennen sivusaumojen ompelemista. Tämä oli vallan nerokas ja huomattavasti helpompi tapa kiinnittää hiha, kuin se, jolla olen ala-asteesta lähtien hihoja ommellut. Aina näköjään oppii uutta.  Sivusaumoja ommellessa ompelin siis myös sivusaumaan upotetut taskukappaleet toisiinsa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein vaatteeseen sivusaumaan upotetut taskut ja yllätyin kuinka yksinkertaisesti tällainen tasku rakentuu.

Huolittelin hihansuut ja helman tasosaumaajalla. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt kyseistä konetta ja olin iloinen saadessani tämän työn yhteydessä opetella sen käyttöä. Harjoittelin tasosaumurin käyttöä prototyyppivaatteeni hihoihin ja helmaan, jotta sain tarvittavan varmuuden lopullisen mekon siistimiseen. Tämä oli oikein hyvä ratkaisu, sillä alkukankeuden ja protoon tulleiden virheiden jälkeen, koneen käyttö sujui huomattavasti paremmin.

Pääntien siistin tuetulla muotokaitaleella, jonka kiinnitin miehustaan tikkaamalla mekon pitkittäisistä ommeljuovista. Tämä oli tyylikäs ratkaisu, sillä minkäänlaista tikkausta ei tullut pääntielle sekoittamaan mekon suoralinjaista olemusta.

Kaulusten ompeleminen olikin melko kinkkistä, sillä pienetkin tikkausongelmat tekevät kauluksista epäsiistin näköisiä. Lisäksi kauluksen muoto oli vaikea saada istumaan asiakkaalle olalta. Monen mutkan ja pilalle menneen kauluksen kautta päädyin suhteellisen miellyttävään lopputulokseen kaulusten kanssa.
Tarkempaa kuvaa pääntiestä.
Yksi kauluksista.
Tein myös yhden "kauluksen" mekkokankaasta, jolloin mekkoa voi käyttää myös kauluksetta.

Tässä erittäin kehno kuva mekosta asiakkaan päällä.




tiistai 16. helmikuuta 2016

Kaavoitus ja prototyypin valmistaminen

Kun olimme asiakkaan kanssa päättäneet mallin, otin hänestä mitat ja aloitin kaavoitustyön. Päädyin kuosittelemaan mekon yläosan ja hameen peruskaavoista, jotka erikseenpiirtämisen jälkeen yhdistin vyötäröltä. Jaoin etukappaleen ja takakappaleen kahteen osaan rintamuotolaskoksen kohdalta, jolloin vaatteeseen syntyi sen linjakas pitkäsaumainen muoto. Lopuksi viistotin helmaa edestä ja takaa n. 5 cm, tällä tavoin saimme mekon helmaa hieman leveämmäksi. Tein kaavaan vielä hieman hihojen pituuden ja mekon väljyyden muutoksia.

Saatuani kaavat valmiiksi, kokeilin niitä hieman huonompaan prototyyppikankaaseen. Valitsin kankaaksi kuitenkin joustavan materiaalin, jotta saisimme mahdollisimman todentuntuisen testikappaleen.

Valmistin vielä minimuodossa testit kaikista kauluksista, jolla varmistin kaulusten muodon, saumojen paikat ja suunnittelemani materiaalin toimivuuden kauluksissa.

Saatuani prototyypin valmiiksi, sovin asiakkaan kanssa sovitusajan. Sovituksessa ilmeni, että mekkoon ei juurikaan tarvitse tehdä muutoksia. Ainoat muutoskohdat olivat vyötärön kaventaminen parilla sentillä, pääntien avartaminen ja saumaan upotettujen taskujen nostaminen hieman ylemmäksi.

Siirsin sovituksen jälkeen muutokset kaavaan, jonka jälkeen edessä oli lopullisen mekkokankaan pariin siirtyminen.

Kaavojen piirtämistä


Kaavamuokkauksia
Proton sovittaminen

maanantai 15. helmikuuta 2016

Asiakkaan hankkiminen ja asiakasneuvottelut

Aloitin asiakaslähtöisen valmistamisen -kurssin suorittamisen pohtimalla mitä haluaisin vielä oppia. Koulutehtävän hyvä puoli on "itsekäs" ajatteleminen, eli se, että voi osittain valita asiakkaansa oppimisen kannalta hyödyllisesti.

Päädyin siihen, että haluan tehdä vuoritetun vaatteen, sekä harjoitella kauluksia ja saumaan upotettuja taskuja.
Asiakkaakseni valikoitui ystäväni, joka halusi, että tekisin hänelle mekon. Emme ehtineet tilaushetkellä juurikaan jutella yksityiskohdista, mutta henkilön ollessa tuttuni, ehdotin hänelle, että etsisimme kumpikin kiinnostavia kuvia, joista voisimme aloittaa suunnittelun ensimmäisellä tapaamisellamme.

Tavatessamme huomasimme valinneemme melkoisen samantyyppisiä kuvia. Tämä on hyvä puoli läheisen ihmisen kanssa työskentelyssä. Hänen ajatuksiinsa pääsee nopeammin sisälle, sillä yhteinen kieli on jo olemassa ja asiakkaan visuaaliset mieltymykset tuttuja.

Suunnittelumme eteni keskustellen siten, että hahmottelin samalla piirtämällä vaatteen muotoa ja kyselin tarkentavia kysymyksiä yksityiskohdista. Kaikkein tärkeimmaksi kysymykseksi ensimmäisessä suunnittelupalaverissamme koin sen, millaisessa tilanteessa ystäväni haluaisi mekkoaan käyttää. Selvisi, että haaveissa oli saada juhlaankin sopiva monikäyttöinen mekko, joka ei olisi "tylsä pikkumusta", joita ystäväni joutuu töidensä kautta käyttämään usein. Lisäksi toiveissa oli, että mekko olisi kuitenkin niin selkeälinjainen ja yksinkertainen, että sen voisi erilailla yhdistämällä pukea myös arkena päälleen.
Keskustelussamme päädyimme myös siihen, että mekossa voisi olla jonkinlaiset kaulukset. Kauluksia miettiessämme, mekon muotokin hieman muuttui, sillä emme halunneet mekosta liian söpöä, vaan tähtäimessä oli tyylikäs ja selkeälinjainen lopputulos.

Toiseen keskustelupalaveriimme olin tehnyt valmiiksi Pinterest-kansiot, joissa oli erilaisia kauluksia ja helmaratkaisuja. Esittelin myös ehdotuksen vaihdettavista irtokauluksista, ja päätimme toteuttaa suunnitelman. Kansioita selaamalla löimme lukkoon helman muodon ja valitsimme kolme toteutettavaa kaulusta.
Suunnitteluvaiheen asiakasneuvotteluissa koin haasteelliseksi loppulisten päätösten tekemisen. Asiakkaan ollessa tuttu, oli helppo pyöritellä mitä hulluimpia ajatuksia ja jättää lopulta asiat leijumaan. Valmiit Pinterest-kansioissa olevat vaihtoehdot, joista valita, tuntuivat toimivalta ratkaisulta tällaiselle suunnitteluintoilijalle.